Konkurssien määrä Suomessa oli viime vuonna ennätysmäinen, ja kehitys on jatkunut samansuuntaisena myös tänä vuonna. Ennen kuin yritystoiminta ajautuu lopullisesti karille, voisi moni pienyrittäjä hyötyä kokeneen kummin avusta. Tukeakseen vaikeuksien kanssa painivia yrityksiä Visma Amili ja Yrityskummit aloittivat yhteistyön.
”Kesäkuun alusta alkaen kaikkiin muistutus- ja perintäkirjeisiimme lisätään tietoa yrityskummeista ja ohjataan yrityksiä kääntymään heidän kokeneiden asiantuntijoidensa puoleen. Lisäksi kerromme ilmaisesta mentoroinnista Visma Amilin asiakaskirjeessä sekä suorissa asiakaspalvelutilanteissa”, kertoo Visma Amilin kaupallisten toimintojen johtaja Vesa Laurila.
Sekä Visma Amilin että Yrityskummien toimintaa ohjaa vuonna 2019 annettu EU-direktiivi uudelleenjärjestelystä ja maksukyvyttömyydestä: yritysten tueksi halutaan tarjota toistaiseksi vapaaehtoisen soveltamisen piirissä oleva varhaisvaroitusväline (early warning system). Olennaista on näyttää suuntaa ja tehdä toimenpiteitä jo nyt, vaikka kansallinen lainsäädäntö ei varhaista varoittamista edellytäkään.
Asia on tärkeä, sillä mitä varhaisemmassa vaiheessa yritys havaitsee olevansa taloudellisissa vaikeuksissa ja ryhtyy tarvittaviin toimiin, sitä todennäköisemmin uhkaava maksukyvyttömyys voidaan välttää.
”Auttamisen mahdollisuudet ovat parhaat, kun apua haetaan ajoissa. Silloin pelivaraa vielä on. Ja vaikka liiketoiminta ei lopulta enää olisikaan pelastettavissa, voi yrittäjälle olla apua Yrityskummien tarjoamasta maksuttomasta mentoroinnista”, arvelee Yrityskummien hallituksen jäsen Jussi Peltonen.
Yrityskummien kokemuksen mukaan moni suomalainen yrittäjä haluaa selvitä viimeiseen asti omillaan. Talousvaikeuksia hävetään, ja hankaluuksista puhutaan korkeintaan puolisolle. Se tekee auttamisesta vaikeaa. Molemmat yritykset haluavatkin edistää rehellistä ja avointa rahapuhetta Suomessa.
“Pyrimme tukemaan yrittäjiä niin, että he rohkenisivat ottaa vaikeitakin taloudellisia asioita käsittelyyn”, kertoo Visman Laurila.
Kielletyn aiheen leimaa halutaan kitkeä myös laajemmin, sillä avoin puhe rahasta, saatavienhallinnasta ja taloudellisista vaikeuksista on välillä vaikeaa myös alan ammattilaisille. Laurilan mukaan avoin puhe rahasta, saatavienhallinnasta ja taloudellisista vaikeuksista on välillä vaikeaa myös alan ammattilaisille.
“Kun haastattelimme tilitoimistojen kirjanpitäjiä, kävi ilmi, että jopa heidän on välillä vaikeaa puhua maksuvaikeuksista asiakkaittensa kanssa. Haluamme luoda kulttuuria, jossa rahasta puhuminen avoimesti ja rehellisesti on paitsi sallittua, myös toivottavaa”, Laurila sanoo.
Yrityskummiyhteistyöstä on konkreettisata apua myös Visma Amilin asiakaspalvelun henkilöstölle: moni asiointitilanne helpottuu, kun asiakkaalle voi tarjota uutta väylää avun saamikseksi hankalaan tilanteeseen.
Helpompaa auttaminen on silloin, kun yritys ei ole kriisissä. Yrityskummit tarjoavatkin yrityksille sparrailuapua myös esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin toimintoihin sekä liiketoiminnan laajentamiseen. Yli puolet Yrityskummien asiakkaista hakevat apua juuri kasvuvaiheeseen.
Visma Amili tukee myös tätä mentorointipolkua. Yrityskummien tarjoamasta avusta kerrotaan esimerkiksi uutiskirjeessä, joka saavuttaa nekin asiakkaat, joilla ei ole maksuvaikeuksia.
”Tavoitteenamme on, että suomalaiset yrittäjät olisivat laajemmin tietoisia tarjoamistamme palveluista. Moni yrittäjä on pahuksen yksin, ja me haluamme olla heidän tukemaan. Viimeaikainen konkurssiaalto kertoo siitä, että apua tarvitsevia yrityksiä on. Yhteistyö Visma Amilin kanssa on meille uusi tapa löytää heidän luokseen”, kiteyttää Yrityskummien Jussi Peltonen.
Suurin osa yrityskummeista on entisiä yritysjohtajia. He auttavat yrittäjiä erilaisissa tilanteissa, niin kasvuvaiheessa kuin kriisissäkin. Mentorointi on ilmaista.
Jos kiinnostuit, lue lisää tai hae heti itsellesi yrityskummia.